Tietoa meistä

Pikkupusut Oliverin kanssa (c) Arja Arponen
Pikkupusut Oliverin kanssa (c) Arja Arponen

Kennelnimi Mintline's sai alkunsa kääpiömäyräkoirasta, jonka kutsumanimi oli Minttu. Tuolloin tulevaisuuden toiveenani oli kasvattaa pitkäkarvaisia kääpiömäyräkoiria. Kohtalo päätti kuitenkin toisin ja 16 vuotta kennelnimen saamisen jälkeen ensimmäinen Mintline's-pentue syntyi ja rotuna oli lapinporokoira. Miten päädyin kasvattamaan juuri lapinporokoiria? Aivan pähkinänkuoressa tarina on pohjimmiltaan hyvin yksinkertainen: lapinporokoira oli aina viehättänyt ja ajallaan ensimmäinen porokoira asteli talouteen. Loppu on historiaa..
Sattuma ohjasi meidät asumaan paikkaan, jolla on lapinporokoirahistoriaa jo ajalta ennen meitä. Juuri täällä syntyivät 80-luvulla Nilla ja Nalle, jotka ovat vaikuttaneet suuresti lapinporokoirasuvuissa. Kotipaikallamme on siis monenlaista tarinaa kerrottavana.


Vuoden 2018 lopulla talouteen muutti ensimmäinen keeshond ja ensimmäinen keeshond-pentueemme syntyi joulukuussa 2020. 

Haluan kasvattaa rotumääritelmän mukaisia koiria. Koska rotumääritelmän sisälle mahtuu kuitenkin erilaisia koiria, etsin aina jalostusvalintoja tehdessäni mahdollisuuksia ylläpitää linjoja, joista voidaan toivoa omia ihanteitani vastaavia yksilöitä.
Ulkonäkö ei ole kaikki kaikessa, vaikka haluankin kasvattaa ulkomuodoltaan mahdollisimman rodunomaisia koiria. Ennen kaikkea kuitenkin pyrin tekemään valintoja niin, että pystyn kasvattamaan terveitä, hyväluonteisia ja sopivissa määrin ohjaajapehmeitä pentuja, jotta elämä niiden kanssa olisi mutkatonta ja mukavaa. Haluan kasvattieni voivat viettää täysipainoista sosiaalisen ja ongelmattoman kotikoiran elämää, mutta olemaan myös itsevarmoja kodin ulkopuolella aina lenkeiltä ja retkiltä näyttelypaikkojen hälyyn. 


Jussin kanssa juhlatunnelmissa, kasvatustyön 10-vuotisjuhlissa(c) Arja Arponen
Jussin kanssa juhlatunnelmissa, kasvatustyön 10-vuotisjuhlissa(c) Arja Arponen
Poika mukana koiraharrastukseen kasvamassa kovin. (c) Arja Arponen
Poika mukana koiraharrastukseen kasvamassa kovin. (c) Arja Arponen

Kennelnimi Mintline's on minun, Riikan, pitkäaikaisen haaveen lopputulos ja koirien kanssa eläminen sekä pentujen kasvattaminen on tärkeä osa elämääni. Vaikka kennelnimi on vain minun nimissäni, kasvatustyö on minun ja aviomieheni Jussin yhteinen elämäntapa, projekti ja harrastus.
Kaikki tehdään yhteistyössä aina jalostusvalinnoista näyttelyilmoittautumisia koskeviin päätöksiin. Jussi on tärkeä osa kennelin toimintaa - hän on kaikessa oikea (tai vasen ;) ) käteni.
Analyyttisenä insinööriluonteena Jussi pyörittää mielellään tietokonepohjaista sukutauluohjelmaa ja tekee sen avulla valmiita sukutauluja mahdollisille tuleville pentueille. Tämä helpottaa erilaisten yhdistelmien vertailemista pohtiessamme erilaisia jalostusvalintoja. Jussi on pääasiassa se, joka valokuvaa koiria niissä näyttelyissä, joihin hän pääsee mukaan mutta onpa hän käynyt kehässäkin koiraa esittämässä.
Päävastuu koirista kokonaisuudessaan on minun, vaikka Jussi onkin luonnollisesti äärimäisen tärkeä apu myös arkiaskareissa koirien ruokinnasta ja liikuttamisesta tarhaprojektien toteuttamiseen. Minä kuitenkin suunnittelen ruokinnan, huolehdin koirien kunnosta ja arkirutiinien rullaamisesta. sekä teen kaikenlaisia kenneltoimintaa koskevia päätöksiä koirien liikuttamisesta tarhaprojekteihin.
Ilman ystäviä ja yhteistyötä kaikki olisi paljon haastavampaa. Paitsi kaikki yhteistyökumppanit kasvatuksen saralla, suuren kiitoksen ansaitsevat kasvattieni omistajat sekä sijoitus- ja yhteisomistuskoirien haltijat.

Kuulun Suomen kennelliittoon, Lappalaiskoirat ry:hynSuomen Keeshond ry:hyn sekä Suomen Koirankasvattajat Ry:hyn eli SuKoKaan